Siis minä EN voi uskoa, että täällä käy ihmisiä, vaikka täällä on aivan kuollutta. Mutta ihanaa! Minä ja blogini emme ole vaipuneet aivan unohduksiin. :) Kiitos siitä kaikille teille uskollisille ja yhtälailla satunnaisille vierailijoille!
En aio -vieläkään- tästä blogista luopua, vaikka niin moni bloggaaja tekee tämänkin niin paljon taitavammin, hienommin ja kiinnostavammin kuin minä. Vaikka bloggaaminen on minulle nykyään työn ja tuskan takana niin olkoon. Pidän tästä. -Ja loppujen lopuksi: alun perin aloin tehdä tätä ihan itselleni vaikka tämä netissä onkin. Se, että joku muukin kiinnostuu jorinoitani lukemaan, on vain pelkkää plussaa.
Minulle vaan tuntuu nykyisin olevan työn ja tuskan takana kaikki. Muutama vuosi sitten elämässä alkoi kaikki mennä pieleen, ja kolmisen vuotta sitten sain yhteen kysymykseeni vastaukseksi "kilpirauhasen vajaatoiminta". Elämän muista myrskyistä on jotakuinkin selvitty, mutta tuo mokoma möllykkä kaulani tienoilla sotkee kyllä erittäin tehokkaalla prosentilla koko elämääni. Arvot heittelevät eivätkä pysy kurissa lääkityksellä, ja stressi, jolta työssäni ei voi välttyä (vai voiko muka missään työssä???), pahentaa asiat aina ihan mahdottomiksi. Arvot korjaantuvat kovin hitaasti kun lääkeannosta korjataan eikä verikokeeseenkaan niin vain kävellä. Joskus itselläni menee pitkään, ennenkuin edes ymmärrän mistä on kyse. Tuntuu, että siinä välillä menee puoli elämää ihan hukkaan, kun mitään en jaksa. MITÄÄN.
Olin viime kesänä ihanalla neulojien mökkireissulla. Otin siellä paljon kuvia ja terassilla auringossa neuloessani pohdin ja suunnittelin bloggausta, jonka reissusta kirjoittaisin. Tekemättä jäi sekin, niin kuin moni muukin tärkeämpikin asia. (Ai bloggaaminen ei muka ole tärkeää??!!) Niin paljon on bloggaamatta... Viime vuosi on ollut juurikin tuon kilpirauhasen takia tosi uuvuttava. Aloitin työt syksyllä väsyneenä, kun koko kesä meni kärvistellessä. Jotenkin en tunnistanut väsymystäni kilpirauhasoireiluksi, vaan ajattelin sen johtuvan kaikesta muusta elämässäni. Kun totuus kirkastui, oli kesän kannalta myöhäistä. Lääkeannosta korjattiin ja syksy meni hyvin, mutta koko talvi tuntui olevan yhtä ylä- ja alamäkeä. Keväällä olinkin sitten jo väsyneempi kuin koskaan ennen, mutta nyt tuntuu, että elämä vihdoin voittaa. Luulen, että laiskottelen koko loppukesän unohtaen kaikki suunnitellut suursiivoukset, matonpesut ja sensellaiset. -Saas nähdä, antaako omatunto ja luterilainen työmoraali myöten. =D
Tämmöinen hajatelmakasa tästä nyt tuli. Taitaa olla hukassa sekä pää, häntä että jotain siltä väliltä. Oli vaan sellainen olo, että edes jotain on saatava tänne kirjoitettua. -Nyt kun tietokonekin taas toimii. Siinäkin yksi mokoma riesa... Kaiken kevättä ja kesää taistellut kaikenmaailman viiruksien, bugien ja ties minkä mömminkäisten kanssa kunnes vihdoin tällä viikolla tuli mitta täyteen ja kiikutin koneen huoltoon. Sanoinkos juuri jotain aikaansaamattomuudesta...?
Noi kilpirauhasjutut on kyllä vihoviimeisiä. Itselläni ei ole niistä kokemusta, mutta paljon niistä saa lukea täällä blogimaailmassakin. Älä stressaa! Tiedän, helpommin sanottu, kuin tehty. Ole itsellesi armollinen! Jos et jotain jaksa, niin anna olla. Päivä se on huomennakin. Ja ylihuomennakin.
VastaaPoistaKiitos! Onhan tässä tuota armollisuutta jo vähän pakosti joutunut oppimaan. Viimeisimmät tulokset vajaa viikko sitten ja TAAS pielessä! Ei ihme, että koko kesän on väsyttänyt... Huah. No, josko uusi annostus toisi taas ees hetkeksi helpotusta.
VastaaPoistaHeips! Aina välillä muistan tännekin kurkistaa. Ei haittaa vaiks päivitykset on silloin ja tällöin. Kukin saa kirjoittaa siinä tahdissa ku itelle passaa.
VastaaPoistaMukavavaa marraskuuta ja loppuvuotta.
Heips Kristiina pitkästä aikaa! :) Ei oo kauheen montaa päivää siitä, kun seisoskelin sun tekemän puikkolokerikon edessä jotain puikkosarjaa ettimässä ja mietin mitä sulle mahtaa kuulua.
VastaaPoistaJuu, näinhän sen pitäisi mennä että omaksi iloksi näitä blogeja kai eniten pidetään. -Ilman stressiä ja aikataulupaineita.
Mukavia loppuvuoden hetkiä sullekin!