Marraskuu alkoi harmaana. Luulisi, että se rasittaisi, väsyttäisi, tympisi, ottaisi päähän ja vaikka mitä. Ei kuitenkaan. Olen ehkä vähän siitä kohtaa päänupista vajaa, mutta minä pidän marraskuun harmaudesta. -Kin. Eihän ole olemassa vuodenaikaa ja säätä, josta en pitäisi koska tapanani on ottaa kaikesta ne parhaat asiat irti ja sivuuttaa muut. Tässä kelissä rakastan juuri sitä harmautta, sytyttelen kynttilöitä ja olen ihan luvan kanssa vähän nuutunut. Sekin voi olla hyvä tunne, kun käyttää hyödykseen jokaisen tilaisuuden kömpiä sohvalle viltin alle jonkun pienen herkun ja teemukillisen kanssa katsomaan jotain hömppää TV:stä tai lukemaan ja ottamaan samalla torkut. Vaikka odotankin innolla huomista työpäivää, odotan myös töistäpääsyä, koska minulla ei -pitkästä aikaa- ole mitään menoja ja voin toteuttaa omaa filosofiaani: käytän hyödyksi tilaisuuden hautautua viltin alle ja kaveriksi otan kavereista parhaan eli kissani! Siinä sitten yhdessä köllitään sohvalla, ja katsellaan kun tiaisparvi käy evästämässä lintulaudalla. Ja torkahdetaan.
Keli ei minua haittaa, mutta taivaan väri sopii mielialaan joka on matalaakiin matalampi. Sydänsuru se ei vaan ota hellittääkseen. Eipä tästä kyllä ole aikaakaan kulunut vielä kuin vajaat kaksi viikkoa, joten ei kai ole syytä hätäillä. Onhan taustalla kuitenkin niin paljon kaikkea, jonka käsittely vie aikansa. Suurta surua ja haikeutta aiheutti myös pyhäinpäivä. Kun nuo sydänsuruasiat olivat jo valmiiksi saaneet oloni koko päiväksi kurjaksi, tein vielä sen virheen, että kävin illalla pyhäinpäivän messussa. Siellähän on tapana heti aluksi lukea edellisen pyhäinpäivän jälkeen, kuluneen vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Heti kun kuulin isäni nimen mainittavan, alkoivat kyyneleet virrata, eikä itkusta tullut loppua koko aikana. Ehtoollisellakin kyyneleet virtasivat kuin Niagaran putoukset, mahtoi pappi ihmetellä kun olin polvillani kaiteella kädet tanassa odottamassa öylättiäni, enkä pystynyt kunnolla edes katsettani kohottamaan.
Niin, enpä ole tainnut asiasta täällä blogissa mainitakaan, mutta isäni menehtyi syöpään maaliskuussa, ja siinä onkin ollut yksi syy minkä takia en ole alkuvuonna saanut sitä tavallistakaan vähää aikaiseksi bloggamisessa ja käsityöt jäivät vähiin. Onneksi aika on alkanut tämän asian suhteen tehdä tehtäväänsä, ja olo on helpottunut jo paljon. Vaikeita päiviä on kyllä, totta kai, mutta normaali elämä luonnistuu jo ihan mallikkaasti.
Käsityötkin ovat alkaneet maistua jo minulle tavalliseen malliin. Tämä tarkoittaa sitä, että puikot heiluvat aina kun mahdollista! Olen taas päässyt siihen jamaan, että neulominen toimii vapaa-ajan nautintona yhtä paljon kuin varaventtilinä niinä hetkinä, kun korvien välissä suhisee ja puhisee. Ideoitakin pukkaa taas niin jotta vallan! Tässä edellisessä postauksessa mainitun, päässäni koko syksyn kiertäneen idean lopputulos:
Vaikka pihapiirissämme onkin vielä yksi koivu, joka loistaa lähes täydessä lehtipuvussaan kauttaaltaan kirkkankeltaisena, se kaunein ruskan aika, joka näihin lapasiin innoitti, on jo auttamattomasti ohi. Tässä nämä nyt kuitenkin ovat: Kupla-lapaset aka. Ruskaa havumetsässä. -Ja taas taustana nukkuva kissa. Olisikohan aika keksiä uusi tapa kuvata töitä?
Olalla alituiseen istuva henkilökohtainen pikkupiruni komensi minua taas niin suureen ääneen, että korvien sulkeminen oli mahdotonta. Lopputuloksena oli sitten tämän kaulurin aloittaminen. Lankaakin jouduin kaksi kerää ostamaan, krhm. Lanka on Novitan Usvaa ja ohje löytyy Novitan tämän vuoden syysnumerosta.
Kattimattinen osallistuu työntekoon... Hmm. Muuten ihan kiva, mutta tuon valkoisen karvapehkon alla piileksii paperi jos toinenkin, joihin paneutuminen olisi ollut suht kiireellistä... Onneksi tähän mattiin tehoaa sana raksu. Olettekos nähneet sen mainoksen, jossa kissa sinkoaa seinän läpi kuin ammus kun tarjolla on Dreamies-nameja? Juu, meillä reaktio on melkein tismalleen sama, vaikka seinät ovatkin saaneet vielä olla rauhassa. Taikasanan avulla pääsin huolella haudattujen papereiden kimppuun. ;o)
Tämä tällä kertaa. Ei ole muuta valmista esitellä, enempää uusia töitä en ole aloittanut (Yey me!), enkä lankoja ole ostellut. Eikä minulla ole oikein muuta asiaakaan. -Harvinaista.
Kovastimielellään jakaisin kanssanne jotain humoristisia ajatuksia tai muuta mukavaa, mutta nyt ei irtoa. Suosta nousua odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti